Annoin periksi

Tänään annoin periksi. Nyt sen päätin.

Sitä päätöstä edelti huutaminen, nyt sanoin kaiken mitä ikinä olen ajatellut. Itkin ja meinasin tukehtua. Haukoin henkeä, ja sitten se tapahtui.. Se mitä olen yhtä aikaa pelännyt ja odottanut. Vedin laatikon oven auki, otin veitsen ja viilsin. Itkin, huusin ja kohta se oli loppu. Katsoin tyhjyyteen, nojasin pöytään ja puristin veistä kädessäni.

Istuin nurkassa, itkin ja tuijotin kättä ja veistä. Huomasin, miten lujasti puristin. Rauhoituin, menin lavuaarin luo ja tajusin, ettei kädelläni todellakaan ole aikeita päästää irti. Kiskoin toisella kädellä sormet auki, itkin, huusin ja meinasin tukehtua. Lopulta kuului vain kolahdus ja nojasin kyynärpäillä pöytään.

Nyt se on ohi.

Eilen illalla en meinannut saada unta. Ajattelin itsekseni: "Rakas, sinä kuolet tänä yönä. Älä huolehdi, älä murehdi, sinä nukut rauhassa pois." Hymyilin ja nukahdin.

Kuvat: weheartit.com

Toivon kipinä

Puhuin kerrankin suuni puhtaaksi. Sanoin kaikki asiat, mitä olen päässäny pyöritellyt yhä uudelleen. Ja minä tein viimein kaikkeni. Olen toistellut sitä itselleni kohta vuorokauden. Minä olen tehnyt kaikkeni. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaikka jo hetken toivoin. Hetkeksi sain ihmisen elämää liikautettua, mutta vain hetken. En pysyvästi.

Kaikki ei tarkoita riittävästi. Minä en riitä. En kenellekään. Ehkä koskaan?

Pelko

Minulla on unelmia. Haluan perheen, haluan avioliiton, joka ei pääty eroon. Haluan löytää rakkauteni nuorena, minulla on selkeät unelmat. Mutta mitä jos ne eivät toteudukaan? Tätä tahtia ne eivät tule toteutumaan, ja mistä minä sitten unelmoin? Siitä, että ystäväni saavat lapsia, joita voin hoitaa? Entä jos en saa ystäviä?

Juoksin toissapäivänä noin 15 kilometriä. Minä vain lähdin juoksemaan. Kipu jaloissa tuntui hyvältä, enkä olisi halunnut lopettaa juoksemista edes siinä vaiheessa, kun kipu yltyi liian kovaksi. Eilen illalla sorruin syömään suklaata, ja se ärsyttää minua hirveästi. Lauantaina on juhlat, joissa minun pitäisi näyttää kauniilta ja laihalta, mutta entä jos en näytä?

Tämä päivä on ollut työntäyteinen. En ole ehtinyt muuta kuin olla koulussa ja käydä kaupassa ostamassa ruokaa viikonlopuksi, koska huomenna kaupat eivät ole auki ja luokseni on tulossa vieras. En tiedä imiten jaksan esittää hänelle, että kaikki on hyvin, mutta on kai se yritettävä. Jos jotain puhuisin, tuskin hän uskoisi. Eilen jutellessamme huomasin kysyväni "Joko menet pois, ehditäänkö vielä jutella?" Yllättäen se tuntuikin mukavalta. Jutella asioista, jotka eivät liity mihinkään surulliseen tai vaikeaan.

Olen tainnut saada takaisin hippusen toivoa.

Kuvat weheartit.com

Pakonomaista suorittamista

Viime yö oli kamala. Näin taas hirveitä unia, olin välillä puoliksi hereillä ja puoliksi valveilla ja luulin saaneeni tekstiviestejä, jotka muuttaisivat elämäni kertaheitolla kaksi astetta paremmaksi. Heräsin kuitenkin lopulta kymmenen jälkeen karuun todellisuuteen.

Aamulla ei oikein ollut nälkä. Siivoilin vähän, ja tarkoituksenani oli siivota tänään koko kämppä, mutta en vain yksinkertaisesti jaksanut. Se alkoi ärsyttää todella paljon. Päätin, että teen ruokaa, katson yhden leffan ja aloitan sitten siivoamisen. Näin sain onneksi tehtyä, ja mielikin oli välillä todella hyvä, kun kerrankin jaksoin touhuta. Kuuntelin samalla uutta levyä jonka hommasin, siinä on paljon piristäviä biisejä. Osassa niistä tosin on aika kipeitä sanoituksia, mutta pienet piikit välillä ovat varmasti ihan hyvä asia. Alan pikkuhiljaa tottua niihin, enkä enää itke kun nään rakkaastani muistuttavia esineitä tai kuulen sanoja, jotka muistuttavat niin kipeästi.

Siivouksen jälkeen lähdin nopeasti käymään kaupungilla parissa kaupassa. Tarkoituksena oli mennä lenkille ennen tämän illan tv-ohjelmia, joita seuraan, mutten saanutkaan aikaiseksi lähteä. Se ärsyttää myös paljon. Ennen ohjelmia en ehtinyt, koska oli pakko syödä eikä syönnin jälkeen tule hyvä olo jos juoksee, ja kahdeksalta muistin, että matikan läksyt on tekemättä. Tein siispä läksyjä ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Aiemmin niitä ei ole ollut muuta kuin ryhmätöiden ja esitelmien muodossa. Se sai minut tuntemaan, että minä todellakin vielä opiskelen. Vaikkakin meinasin saada paniikkikohtauksen ja aloin itkeä, koska en löytänyt geokolmiotani. Muistin nimittäin lainanneeni sen ihmiselle, jonka niin palavasti haluaisin takaisin elämääni.

Kuvat: weheartit.com

Kaunis päivä

Eilen illalla kymmeneltä päätin, että en itke yhtäkään kyyneltä enää tänä iltana. Kirjoitin päiväkirjaa vielä puoli tuntia sen jälkeen, ja tajusin siinä samalla, että asetan itselleni liian vaativia tavoitteita. Ennen eilisiltaa olisin varmasti sanonut itselleni, että: "Enää huomisesta lähtien en itke". Eilen illalla kuitenkin jostain tuli mieleeni luento, jota kävin kuuntelemassa viime viikolla. Se käsitteli alkoholismia ja sitä, miten alkoholistin täytyy tehdä aamulla päätös, ettei hän juo aamupäivällä. Aamupäivän jälkeen, ettei hän juo päivällä, sitten iltapäivällä, illalla, yöllä.. Ehkä minun pitäisi ryhtyä asettamaan itselleni samankaltaisia tavoitteita.

Olen myös huomannut sen, että jos ajattelen negativiisesti elämästä, se varmasti myös sitä on. Jos saan edes pienen positiivisen ajatuksen mieleeni siitä, että ehkä joskus vielä asiat tulee olemaan paremmin, on olo hurjasti parempi. Tuntuu myös siltä, että asiat alkavat pikkuhiljaa kääntyä parempaan suuntaan, jos saa edes sen pienen kipinän.

En uskalla toivoa, että tämä päivä olisi jokin käännekohta mielialassani, mutta olen ollut todella pirteä tänään. Lenkille en meinannut jaksaa lähteä, mutta sain kuitenkin lähdettyä ja halusin vielä juosta pidemmänkin lenkin. En vain tällä uudella asuinalueellani tiedä hyviä lenkkipolkuja/reittejä, joten sain juostua vain kuutisen kilometriä.

Juttelin tänään jopa yhden ystäväni kanssa, koska yksinkertaisesti minä jaksoin. Hän tosin on hieman yksinkertainen ihminen, joten ei tuntunut hyvältä kuunnella miten onnellinen hän on ollut, miten mukava viikko on ollut ja niin edelleen. Enkä etenkään hänen parhaan ystävänsä romanttisesta viikonlopusta, sen jutun jälkeen pakotin itseni juoksemaan. Meinasin itkeä, kun hän puhui ystäväporukkamme olleen kaikki koolla eräänä päivänä, enkä minä tietenkään ollut siellä. Ei minua edes kysytty. Silloin sanoin itselleni uudestaan, nyt et itke.

Haluaisin vain jonkun, jolle voisin sanoa näin:

Kuvat: weheartit.com

Syli johon käpertyä

Haluaisin nyt ihan eniten vain ystävän, jonka viereen voin käpertyä ja itkeä kaiken pahan olon pois minusta. Minulla vain ei ole sellaista ystävää. Yksi yritti ottaa eilen yhteyttä, itse en vaan jaksanut sillä hetkellä mitään sosiaalista. Ja hänkään ei ole sellainen, jonka kanssa voisin näyttää kaikki tunteeni. Usein on tehnyt vain mieli itkeä ja huutaa, että en jaksa enää, mutta menen lukkoon. Menen sisälle kuoreen, jota olen itselleni kasvattanut 12 vuoden ajan.

Kuuntelen jatkuvalla putkella Jason Walkerin Downia, jonka sanat täällä julkaisinkin aiemmin. Siinä on ihanat sanat ja ihana musiikki. Voi kun osaisin soittaa pianoa ja omistaisin sellaisen. Kitaralla tosin voisin kokeilla soittaa tämän, tuntuu vain ettei ole voimia.

Tänään yritin kertoa tuntemattomalle siitä, miltä minusta tuntuu. Ei siitä tullut mitään. En osaa enää avautua.

Todella tarvitsisin nyt sen olkapään, jota vasten voisin nojata ja vain itkeä. Ihmisen, joka ei odota minulta sanoja.

Minulla on paksu kuori, jonka alle päästän harvat ihmiset. En itseasiassa ole päästänyt sinne elämäni aikana kuin kaksi ihmistä, kaksi suurta rakkauttani. Rakastan heitä molempia edelleen, tosin vain eri tavoin kuin ennen. Heidän edessään pystyisin murtumaan, raottamaan kuortani edes hetkeksi. Luonnollisestikaan heitä ei enää minun asiani kiinnosta.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää

sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

mut joku aamu, mä tiedän sen

sä heräät huomaamaan

sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

Jason Walker - Down

I don't know where I'm at

I'm standing at the back 

And I'm tired of waiting 

Waiting here in line, hoping that I'll find what I've been chasing

I shot for the sky 

I'm stuck on the ground 

So why do I try, I know I'm going to fall down 

I thought I could fly, so why did I drown? 

Never know why it's coming down, down, down.

I'm not ready to let go 

Cause then I'd never know 

What I could be missing 

I'm missing way too much 

So when do I give up what I've been wishing for

I shot for the sky 

I'm stuck on the ground 

So why do I try, I know I'm going to fall down 

I thought I could fly, so why did I drown? 

I never know why it's coming down, down, down

Oh I'm going down, down, down 

I can't find another way around 

And I don't want to hear the sound

of losing of what I never found

I shot for the sky 

I'm stuck on the ground 

So why do I try, I know I'm going to fall down 

I thought I could fly, so why did I drown? 

I never know why it's coming down, down, down

I shot for the sky 

I'm stuck on the ground 

So why do I try, I know I'm going to fall down 

I thought I could fly, so why did I drown? 

Oh it's coming down, down, down