Eilen illalla kymmeneltä päätin, että en itke yhtäkään kyyneltä enää tänä iltana. Kirjoitin päiväkirjaa vielä puoli tuntia sen jälkeen, ja tajusin siinä samalla, että asetan itselleni liian vaativia tavoitteita. Ennen eilisiltaa olisin varmasti sanonut itselleni, että: "Enää huomisesta lähtien en itke". Eilen illalla kuitenkin jostain tuli mieleeni luento, jota kävin kuuntelemassa viime viikolla. Se käsitteli alkoholismia ja sitä, miten alkoholistin täytyy tehdä aamulla päätös, ettei hän juo aamupäivällä. Aamupäivän jälkeen, ettei hän juo päivällä, sitten iltapäivällä, illalla, yöllä.. Ehkä minun pitäisi ryhtyä asettamaan itselleni samankaltaisia tavoitteita.
Olen myös huomannut sen, että jos ajattelen negativiisesti elämästä, se varmasti myös sitä on. Jos saan edes pienen positiivisen ajatuksen mieleeni siitä, että ehkä joskus vielä asiat tulee olemaan paremmin, on olo hurjasti parempi. Tuntuu myös siltä, että asiat alkavat pikkuhiljaa kääntyä parempaan suuntaan, jos saa edes sen pienen kipinän.
En uskalla toivoa, että tämä päivä olisi jokin käännekohta mielialassani, mutta olen ollut todella pirteä tänään. Lenkille en meinannut jaksaa lähteä, mutta sain kuitenkin lähdettyä ja halusin vielä juosta pidemmänkin lenkin. En vain tällä uudella asuinalueellani tiedä hyviä lenkkipolkuja/reittejä, joten sain juostua vain kuutisen kilometriä.
Juttelin tänään jopa yhden ystäväni kanssa, koska yksinkertaisesti minä jaksoin. Hän tosin on hieman yksinkertainen ihminen, joten ei tuntunut hyvältä kuunnella miten onnellinen hän on ollut, miten mukava viikko on ollut ja niin edelleen. Enkä etenkään hänen parhaan ystävänsä romanttisesta viikonlopusta, sen jutun jälkeen pakotin itseni juoksemaan. Meinasin itkeä, kun hän puhui ystäväporukkamme olleen kaikki koolla eräänä päivänä, enkä minä tietenkään ollut siellä. Ei minua edes kysytty. Silloin sanoin itselleni uudestaan, nyt et itke.
Haluaisin vain jonkun, jolle voisin sanoa näin:
Kuvat: weheartit.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti